lauantai 9. tammikuuta 2010

Eläintenhoitajan paluu...

Elikkäs olen parhaillani Saarella pitkästä aikaa. Tai onko puoli vuotta pitkä aika.. Se on suhteellinen käsite. Soittivat viikolla että olis äkillinen turaajan tarve viikonlopuksi, että tulenko. No lupasinhan minä. Kiva välillä tehdä töitä joista maksetaan palkkaakin. Ja muutenkin. Potilaita on ihan kohtuu paljon että tekemistäkin riittää.

Joulu tuli ja meni. Samoin uusi vuosi. Totsi on taas kotona. Kyllä huomaa että koirilla on ollu tylsää yksinään. Niin innoissaan leikkivät varsinkin ensimmäiset päivät ihan koko ajan.
Luntakin lopulta niin paljon että pääsee hiihtämään koirien kanssa. :) Molemmat osaavat käyttäytyä hyvin suksien edessä. Tosin seuraavat latua, en ole sitten opettanut mitään suunta käskyjä. Se vois olla ihan fiksua. Ajattelin ostaa toisetkin vetovaljaat että vois vedättää molemmilla yhtäaikaa. (sarjassamme 100 ja 1 itsetuhoista ja kyseen alaista ideaa..)

Konnat ovat onnellisesti horrostamassa. Tai kuten eräs kaveri kysyi: "Onks konnat pakkasessa? Pistitteks te ne taas kylmäks?" (Selvyyden vuoksi kerrottakoon että ne siis eivät ole pakkasessa, vaan horrostavat omassa jääkaapissaan alakerrassa. Jääkaappi on kätevin tapa saada lämpötila säädettyä sopivaksi.)

Akvaario projekti on niin pitkällä että siellä on kaikki (=vesi, hiekka, kasvit, suodatin, lämmitin, valot, kierteisiä) paitsi kalat. Veden kanssa olen vähän miettinyt että pitäisikö hanavesi käyttää jossain oikeessa labrassa et tietäis varmisti mitä se on. Kun on se rengaskaivo. Ainakin nitraattia siellä näyttäis olevan..
Mutalan altaaseen muutti tuttavalta ylijäämät leväbarbi, koon perusteella ei kovin vanha ja tiikeribarbi, tod näk. aika vanha. Kirsi otti uudella hienolla kamerallaan akvaariosta kuvia. Laitan niitä näkyviin kunhan ne saapuvat minulle.

Pablo on viihtynyt hyvin Mervillä. Siellä se laulelee Mervin iloksi. (Mervi voisit laittaa kuvia siitä!)
Nikillä ja Kiralla oli Mutalassa oma joulupuu. Ei tosin kuusi vaan joku (paju tms) mitä on kivempi nakerrella ja missä istua. Pari joulukuusen palloa niillä oli siinä koristeena. Vois niidenkin häkistä laittaa tänne kuvan. Se on aika hieno. Ilkka rakensi ja Mervi maalasi taustakuvan.
Mutta ei hätää, ei meidän olohuoneessa hiljaista ole. Taateli huutelee ihan kiitettävästi kaikkia Nikiltä oppimiaan vihellyksiä. Mm marsun matkiminen onnistuu sujuvasti, vaikka se itse ei koskaan ole marsua nähnyt/kuullut. Tiiteli on vähän hillitympi. Tai sitten se ei vain saa suunvuoroa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti