lauantai 24. lokakuuta 2009

Tee töitä niin, että et muka tarvitsisi rahaa.

Rakasta niin, kuin kukaan ei olisi ikinä sinua loukannut.

Tanssi niin, kuin kukaan ei katsoisi sinua.

Laula niin, kuin kukaan ei sinua kuulisi.

Elä niin, kuin maailma olisi paratiisi.

*Puutarhuri Juhan kirjeestä viisaus*

Lomaviikko lopuillaan..

Niin se taas tämäkin viikko meni että vilahti. Pitää välillä ihan pysähtyä, katsella ja ihmetellä. Ettei elämä pääse ohi ihan huomaamatta. Eilen olin seminologin mukana kiertämässä tiloilla; ihmettelemässä, että miten se homma sitten oikeesti kentällä tapahtuu. Ihan hyvä päivä oli, innolla odotan, että joulukuussa päästään oikeesti alottaan harjottelu.

Ville on poikien kanssa Jyväskyläs, eli me tääl koirien kans vaan olla möllötellään. Aamulla käytiin ruokkimassa ponit ja kohta kun tuo pyykkikone lopettaa, lähdemme kaikki koirat ja ponit yhdessä lenkille. Sitten vois katsoo jos kaapista löytyy aineet, niin vois leipoo kakun. Kaverilla on synttärit ja niitä lähdetään illalla juhlistamaan yhdelle mökille.

Onnittelut Kirsille joka sai sen ajokortin!

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Talvi tulee..ei auta

Pakko se on uskoa. Puista vain ei ole lehdet tippuneet. En viitsisi haravoida kun suurin osa lehdistä on vielä puussa, toisaalta yks aamu oli jo lunta, joka tosin suli pois..

Mulla on syysloma koulusta ja oon ollu navetalla ahkerana auttelemassa Pennin kanssa. Ketselin muuten netissä tosi hienoja paimennus videoita. Kyllä se Pennikin joskus..

Jaha nyt pitää taas mennä.. Työt kutsuu.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Oltiin taas Outokummussa

No niin, nyt on taas yksi hulvaton Outokumpu jakso takana. Meillä on tosi hyvä porukka ja koimme taas oivalluksia ja onnistumisen riemua. Teimme ensimmäiset merkkisiemennykset ja koko porukka selvisi hienosti. Hyvä me!

Nyt mulla on taas vuorokausirytmi ihan sekaisin, kun on koko viikon kello soittanut aamulla klo 3. Villellä meinaa mennä hermot kun mä rupeen aamulla oleen viimestään kuudelta jo ihan virkee et ei pysty nukkuun pidempään. Ihan ymmärrettävää että kun on se harvinainen aamu et ei tarvi aamulla lähtee aikasin töihin, olis kiva nukua pitkään... Mutta musta on niin vaikeeta keksiä jotain tekemistä, mikä olis hiljasta. Ponit ja lampaat kävin jo ruokkimassa ja leikin koirien kanssa pihalla.

Pihalla sataa lunta. Pakko se on uskoa että talvi tulee. Isä kävi eilen hakemassa heppakopin talvirenkaat. Koppi on siis Mutalassa. Kirsi harjottelee peruuttaan ja kun sais vaan aikaseks kävis suorittaan sen pikku e:n. Että hopi hopi Kirsi. Mä tarviin kohta itsekkin sitä koppia. Joskus täs loppukuusta meiltä lähtee ilmeisesti yks hieho, jos se joka sitä kyseli, päättää sen nyt ostaa. Ja mä oon luvannu sen kuskata kopilla, kun ei mee kamalan kauas. (Kerro Kirsi koska tuut palauttaan sitä koppia, leivon jotain herkkuja)

Noi lampaat on vaan kauheen hauskoja eläimiä. Niitä on kamalan mukava seurata.

Penni opetteli eilen esteitä. Se on ihan fiksu. Ja sillä on niin kamalasti sitä vauhtia. Eilen olin Villen apuna navetalla, kun piti valaa pihattoon uus juomakupin paikka. Mä vahdin et lehmät ei pölli työkaluja ja tunge turpaansa valuun. Penni ei olis millään malttanu olla siinä paikallaan. Mun piti komentaa sitä vähän lujemminkin, kun se olis vaan halunnu juosta ajaan vasikoita pois ruokinta pöydästä. Mutta kun se nyt ei tällä kertaa ollu homman nimi. Lehmien vieminen lypsylle sujuu jo tosi hienosti. Pennillä vaan on monessa kohtaa vielä paaaaljon enemmän vauhtia kuin järkeä. Se ei missään tilanteessa jaksais olla paikallaan. Vaan kyllä se siitä oppii. Mä oon kyllä kauheen tyytyväinen siihen.

Totsi tuli eilen tosiaan kotiin isän mukana. Tällä kertaa Penni ei yrittäny isotella, vaan tunnusti heti olevansa Totsin alapuolella laumassa. Penni makoili omalla paikallaan pukuhuoneessa ja tyytyi katselemaan sieltä, kun Totsi oli meidän jaloissa pöydän alla kahvia juodessamme.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Penni on paras!

Penni on niin taitava ja fiksu ja ja ja.. :D Siittä on oikeesti jo apua navetalla ja lampaiden paimennuskin sujuu aina vain paremmin. Penni kiertää lampaiden taakse ja pysyykin siellä jo välillä. Eikä Penni pelkää mitään. Jalkoihin se ei jää, varoo ja väistää kyllä sen verran mikä on terveellistä, mutta komentaa kyllä jästipäisempääkin hiehoa ja Valtterikin on ollut mukana paimennuksessa eikä oo aiheuttanu ongelmia. Laitoin Valtterin kiinni siksi aikaa kun liikuteltiin muita laitumella, sitten Valtteri oppi että jos mulla on riimun naru kädessä, on parempi liikkua kiltisti eteenpäin tai joutuu kiinni ja nyt se ei enää oo ollenkaan pahana paimennus touhusta. Valtterihan oli aluksi sitä mieltä, että epäilyttävää toimintaa, parempi suojella koko laumaa puskemalla sekä koiraa että ihmistä. Penniä se ei päässyt osumaan, mutta mulla oli muutaman kerran jalat mustelmilla.

Totsi, Niki ja Kira ovat Ylöjärvellä hoidossa mun vanhemmilla. Kaks lintuhäkkiä on liian paljon yhteen olohuoneesee, eikä tuo meidän yläkerran remontti oo taas edenny yhtään. Sitten kun saadaan sinne lisää tilaa normi olohuone tavarat (tv, sohvat, kirjahyllyt ym) muuttaa ylös, alakerran olkkari muuttuu täysin vain mun viidakoksi. Mulla on jo visio isommasta terraariosta konnilla, noin neljännes huoneen kokoisesta lintuhäkistä, akvaariosta, huonekasveista, sisävesiaiheista... Mutta nyt mun tätyy valitettavasti pitää noita harmillisia huonekaluja siellä.. ;) Niinpä tarjosin äitille paria lintua hoitoon ja ne olivat erittäin tervetulleita, kun talo on nyt nin hiljainen, kun viimeinenkin meistä lapsista on lähtenut ammattikouluun pois kotoa. Yleisön pyynnöstä myös Totsi jäi lainaan.

Ponilassa taidetaan siirtyä talvikauteen. Kelit näyttää jo niin talvisilta että puheltiin tuossa, että otetaan iltapäivällä lauma tänne ponilaan.