perjantai 5. helmikuuta 2010

Kukkasuunnitelmia

Mun kasvi harrastukseni pääsi viimekesänä uusiin ulottuvuuksiin, kun keksin että läheskaikkea voi kasvattaa itse siemenestä JA siemenet ovat paljon halvempia kuin valmiit taimet tai kasvit. Eli sehän tarkoittaa sitä että nitä voi ostaa paljon enemmän :) Jee.

No, tilasimme Aino-anopin kanssa Korpikangas Siemen-Frö:stä kaikkia ihania siemeniä, osa esikasvatettavia, osa suoraan maalle kylvettäviä kukkia. Ja mä ostin myös bonsai siemeniä. Kunhan alan niitä kasvatella päivitän tiedot myös teillekin. Niin ja toinen jännittävämpi hankinta oli mehikasvien siemenet. Mulla on visio "autotallin" ovipielten penkereistä. Se visio sisältää paljon hikistä kivien ruodausta. (Vapaa ehtoisia apureita kesän eri hommiin? Olis myös aidan tekemistä, ponien ajamista, nurmikon leikkuuta jne...) Ensi keväänä panostan myös siihen kasvihuoneeseen entistä rankemmin. Maa on siis jo tasattu hiekalla kasvihuoneen paikalta ja vanhat ikkunat on katsottuna valmiiksi Ponilan "yläkerrassa". (Vapaa ehtoista kasvihuone-nikkaria kaivataan myös.. ;) ) Kotipuutarhan viime numeron tomaatti jutun innoittamana olen taas valmiina taistoon tomaattien kasvatuksen puolesta. Kesän 2008 saldo oli siis jonkinlaisia taimia, ei hedelmiä. Kesän 2009 saldo oli huomattavasti parempi: useita kukkia ja kokonainen kirsikkatomaatti, jonka söin nautinnolla. ;) Näin siis käy kun ei ota mistään asioista etukäteen selvää ja lähtee liikkeelle puhtaasti kokeilemalla. Mutta kuten huomataan olen selvästi kehityskelpoinen puutarhurin alku, koska kehityshän on ollut huima. Ja taas tänäkin keväänä olen entistä viisaampi. Viimekeväänä sain hyvää kokemusta myös eri kukkien (mm mustasilmäsusanna ja päivänsini) siemenkasvatuksesta. Ts kantapäänkautta opittiin esim. miten taimista tulee pitkiä ja honteloita, miten karaisua ei tehdä jättämällä taimia pikku puutarhuri Pennin ulottuville. (Pennillä oli ihan omat visiot kurkun taimien ja orvokkien istutuksesta, koskapa teki ne minun puolestani uudelleen. Ja orvokin ryökäleet vieläpä loppukesästä kukkivat mitä kummallisemmissa paikoissa pitkin pihaa..)


Kevään etenemistä innolla odottaen.


Viisaus tällekin päivälle:

Elämän kauneus on silloin läsnä,

kun avaamme sille silmämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti